Banner rotator

No More Clothes
Iso-L
mediakortti ilmoituskoot mainospalvelut aineisto

Raver71

Tämäkin bilereissu alkoi etkoilla toisessa kodissani. Siltä ainakin tuntuu kun sinne saapuu. Tällä kertaa jäi jatkot väliin. Bilepaikka oli sopivan kokoinen porukkamäärään nähden. Musiikki oli kautta linjan hyvää.

Lue lisää

Itselle aivan uusi tuttavuus paikkana pitää bileitä. Koko ilta meni kyllä niin nappiin kuin vain voi mennä. Paikka toimi paremmin kuin hyvin ja setit olivat rautaisen kovia. Jäi hyvä mieli bileestä ja paikasta. Paikka oli liekeissä...

Lue lisää

Lauantai aamu koitti. Todella huonosti nukutun ja kauhean kylmän yön jälkeen alkoi päivä vähän rauhallisemmissa merkeissä. Ei hirveätä kiirettä ollut juosta stagelta toiselle. Otettiin vähän rauhallisemmin alkuun. Hämeenlinnan porukan matkailuautoon eksyin tekemään tätä tekstiä.

Lue lisää

Back in metsä!! Konemetsä. Sain tietää torstai-iltana että lähtö metsään on perjantaina. Ei tuo haitannut. Fiilis oli aika sama kuin edellisen kerran lähestyi aluetta ja rupesi basso kuulumaan, hyvä fiilis.

Lue lisää

Muutaman kohelluksen ja ylimääräisen mutkan kautta päästiin vihdoin matkaan kohti helsinkiä. Kartturin paikalta kuului manailua että tämä ei ollut ainutlaatuinen tapaus. Mutta tilanteen mukaan aina mennään.

Lue lisää

Tänä iltana vietettiin tripla synttäreitä. Bile organisaatio täytti yhden vuoden. Paljon on varmaan opittu tämän aikana. Tekemään asioita toisella tavalla. Paremmin ja vähemmällä vaivalla.

Lue lisää

Odotin innolla näitä bileitä. Millennium on aina tarjonnut laadukasta bile toimintaa ja mikä parasta, todella hyvää musiikkia. Tämä ilta ei tehnyt poikkeusta linjaan. Viihdyin paikalla ennen kuin tuli sitten lähdön aika normaalista poiketen ennen pilkkua.

Lue lisää

Meillä oli tällä kertaa lähes sama porukka joka oli joulukuisella turun reissulla. Eli mopo karkasi rotkoon tällä kertaa ennenkuin päästiin moottoritielle. Ei ollut tylsää tälläkään kertaa matka helsinkiin.

Lue lisää

Ei sitä aamulla herätessään tiennyt mitä ilta tuo tullessaan. Kovimmat etkot hämeenlinnassa tähän asti ja ne bileet! Täyttä timanttia, torkeen täydellinen ilta.

Lue lisää

Näistä bileistä tuli sitten nimensä mukaiset. Paikka ja aika muuttui alkuperäisestä paikasta.  11 tuntinen maraton on vaikeuksien jälkeen valmis starttaamaan. Pitkä bile tarvitsee pitkän blogin... Keep on raving...

Lue lisää

Julkaise syötteitä

Kirjautuminen

SMS-palvelut

Viestiboxi

Petteri Ursin: ovatko suomalaiset ylikoulutettuja? Vastuuta vältteleviä? Laiskoja?
Petteri Ursin: Amarillosta neppiautoja hakemaan!
Petteri Ursin: Toimivia myös noi lippikset.. :D
Petteri Ursin: Paitoja jaossa! :D
Jarkko Repo: Ite ootte!

Tapahtumat

  • No upcoming events available

Sidebar banners

 
ISO LEHTI | Vesijärvenkatu 21 15140 Lahti | tel. +358 3 4102 6541 | fax. +358 3 730 2015 | info@iso-l.fi | www.iso-l.fi
Clubworks Labyrintti Media Mainostoimisto Moottori