Banner rotator

No More Clothes
Iso-L
mediakortti ilmoituskoot mainospalvelut aineisto

Raver71

Orkidea kouvolassa pitkän tauon jälkeen. Väitän että paikalliset ovat odottaneet tätä hetkeä tulevaksi. Kun tiedon tästä näin oli selvä että tänne lähdetään. Vaikka leijonat pelasi samaan aikaan. Orkidea oli parasta illassa.

Lue lisää

Luovan tauon jälkeen turussa. Kuluvan vuoden tammikuussa viimeksi. Hyvä turku reissu niinkuin tähän asti ovat aina olleet. Millennium järjestäjänä ei laimentanut iltaa yhtään. Taas seikkailtiin vieraalla maalla.

Lue lisää

Illan lineup oli aika rankan musiikin ystäville nannaa. Paikka oli sitten viime kerrasta vaihtanut nimeä ja remonttia oli myös tehty. Odotus arvoissa oli onnistunut ilta niinkuin aikasemmatkin ovat olleet.

Lue lisää

Vappu ajan ainoaksi jäänyt bile lopulta. Bile nro 29. Oli tarkoitus lähteä tampereelle pitkästä aikaa bileisiin. Mutta asiat ei menneet suotuisasti asian suhteen. Tänään laadukasta drum'n'bass saundia koko illan niin kuin vaan järjestäjä sen osaa hoitaa. Tässä testattiin porukan turnauskestävyyttä.

Lue lisää

Tämä oli kolmas reissu Hämeenlinnaan vajaan kuukauden sisään. Tällä kertaa ei ollut paikallinen "muumitalo" auki niin ei ollut etkoja. Samalla toinen tapahtuma putkeen, jossa on lahtelaisia soittajia.

Lue lisää

Koko viikonloppu hämeenlinnassa. Bile nro 27 tänä vuonna. Vuoden isoin konemusiikki tapahtuma. Kaapelitehdas. Lasereita tiedossa. Bussimatka hämeenlinnasta. Illan musiikillinen ja visuaalinen tarjonta. Parhaat laserpointit koskaan. Ensi vuonna varmasti uudestaan. Näin paljon valkoista...

Lue lisää

Bileet alkoi aikaisin, klo 19, tosin silloin oli vuorossa juniori osasto alkoholittomalla linjalla klo 23 asti. Ihan hyvä että nuorille järjestetään tällä saralla tarjontaa. Lahdessa tuntuu että nykynuoret eivät ole kiinnostuneita elektronisesta tanssimusiikista. Tai emme ole tavoittaneet heitä?

Lue lisää

Uusi bilejärjestäjä porukka tullut kehiin jäädäkseen. Organisaatiolle järjestyksessään toiset bileet. Laadukasta musiikkitarjontaa koko illan ajan. Turku invaasio lahteen. Kävin etkoilemassa tirrassa. 2 bilettä samaan iltaan.

Lue lisää

Pääsiäisen bileputken etappi 4. Final round. Mikä olisi sen loogisempaa kuin lopettaa bileputki samaan paikkaan mistä sen aloitti. Ympyrä on sulkeutunut. Tänään poikkeuksellisesti riemu kestää 03 asti..

Lue lisää

Pääsiäisen bileputken etappi 3. Sitä löysi itsensä taas hämeenlinnasta, Tänne on vaan kiva tulla bileisiin. Hyvää porukkaa, hyvät etkot aina ja jatkoja hetkittäin. Hyvin järjestettyjä bileitä. Tämä oli kiertueen aloitus. Mitä sitä voisi enempää illalta toivoa?

Lue lisää

Julkaise syötteitä

Kirjautuminen

SMS-palvelut

Viestiboxi

Petteri Ursin: ovatko suomalaiset ylikoulutettuja? Vastuuta vältteleviä? Laiskoja?
Petteri Ursin: Amarillosta neppiautoja hakemaan!
Petteri Ursin: Toimivia myös noi lippikset.. :D
Petteri Ursin: Paitoja jaossa! :D
Jarkko Repo: Ite ootte!

Tapahtumat

  • No upcoming events available

Sidebar banners

 
ISO LEHTI | Vesijärvenkatu 21 15140 Lahti | tel. +358 3 4102 6541 | fax. +358 3 730 2015 | info@iso-l.fi | www.iso-l.fi
Clubworks Labyrintti Media Mainostoimisto Moottori