Kirjautuminen

FIILIS - We love pikkujoulut @ Grand virtanen kouvola 21.12.2008

House music all night long... For house music lovers... Että näin. En kuulu itse ihan vakavimpaan house musiikin diggaajiin. Ei ole se ”the juttu” musiikissa.

Edellisenä iltana kuljettiin valtaite kahtatoista länteen päin ja tänä iltana suunta olikin sitten toinen, eli itään päin mentiin. Illan parhaita ylläreitä oli omalla klubbari nickillä varustettu iso pipari. Oli hyvää... Kiitos. Taitaa olla ihan kuva todistekin siitä olemassa.

Jälleen Fiilis todisti että on sitä näemmä ihan mun sietokyvyllekkin sopivaa house musaa. Paikalle saavuttiin kun Caro oli soittamassa. Pari biisiä jopa tunnistin alkupään soitannasta. WHAM – Last christmas oli kaiketi Caron viimeinen biisi. Pian perään tuli Kylli tädin – Spinning around illan tyyliin sopivasti.

Myöhemmässä vaiheessa iltaa kuului tuttu biisi jonka nimeä ei saanut millään päähänsä ja se oli käytävä kysymässä soittajalta. Sehän selvisi. Modjo – Lady tietty illan teeman mukaan.

Fiiliksessä on todella oikeastaan poikkeavan rento ilmapiiri. Ehkä itse tunnen aavistuksen verran olevan ulkopuolinen vaikka nyt muutaman ihmisen tunsinkin paikalta ja olen käynyt samassa paikassa bileissä usein vuosien varrella. Ehkä jo naamalta tunnetaan? Mutta se ei haitannut olemista paikan päällä. Siellä on kuitenkin yksi kaikkia yhdistävä tekijä, musiikki, väittäisin.

Olin kahden vaiheilla tälläkin kertaa otanko kameran mukaan vai en. Muistelin hämärästi että pääsiäisenä kävin samaa läpi ja silloin jätin kameran kotiin ja harmitti. Nyt siis korjasin erheen ja otin arsenaalin mukaan. Paikalla oli tilan kokoon nähden varsin paljon kuvaajia paikalla. Luulisi että tulee kuvia reilunlaisesti tarjolle nettiin.

House Amigos heitti oikeastaan tykeimmän setin joka kolisi parhaiten omalla kohdalla. Jotenkin pikkuisen erilaisempaa settiä mun korvaan kuin muilla. Ei varmaan paljoa mutta sen verran että pystyy mainitsemaan.

Sitten tulikin jo väsy siinä klo 01 nurkilla. Edellisen illan reissu ja vähäiset unet pakotti poistumaan paikalta ennen bileen loppua. Mutta siihen asti kun paikalla olin niin viihdyin. Kiitos siitä Fiilis posse... Tulen varmasti uudestaan, pääsiäisenä varmaa seuraava varmempi saapuminen.

Kiitoksia ihmisille juttutuokioista... Aika levottomia spiikkejä irtosi illan aikana. Selvinpäin kuullemma... Yksi parhaista oli kun kerrottiin fiiliksen tulevaisuudesta niin heitettiin ravintolapäälikölle aika mojova pommi.... Mutta toivotaan että saatte jatkaa vielä senkin jälkeen...

Rave forever – since 1994

Lisää kuvia tapahtumasta

http://klubitus.org/kuvasto.php?id=1729

Ei omaa tuotantoa

http://sessions2.com/galleries.php?gallery_id=287

 

Daily also on twitter

 

Raver71-bileblogi

Suomen ahkerimpiin kuuluva bilereportteri koluaa erikokoiset tapahtumat ja raportoi kaiken persoonallisella tavallaan.

ISO lehti