Kirjautuminen

PKY:stä kuvien kera - 12.03.2010

Löytyi kamera, kameralaukku ja kuvatkin - ISO lehti kuvaraportoi ja vain hitusen myöhässä!


Illan, anteeksi päivän, DJ, Chico eli Petteri Ursin


Yleistä tunnelmaa, joka oli sekava.


Henkilökunta oli selvänä.


DJ Mikko löysi vertaisensa, PKY:n johtohahmoihin lukeutuvat kaveri oli reilut pari metriä pituudeltaan. Mikko hämmentyi pahasti.


Lahden yöelämän vakiokalustoon kuuluva Louie oli läsnä todella hyvällä fiiliksellä. Ainakin tämän kuvan perusteella, muistikuvat eivät kerro tarkemmin.


Populaatio löysi paikalle. Paljon oli siis porukkaa - nähtävästi.


ISO lehden myyntipäällikkö - Mr. Jupe. Hän piiloutui tärkeimmän taakse. Sormesta ei ole tietoa.


Nähtävästi olen kuvannut, kun muutkin kuvaavat. Miks kukaan ei poseerannut minulle?


Tommi Korpela on kutituksessa. Emme kommentoi.


Mies ja Ilme.


Lisää PKY kansaa.


En tiedä, mitä kamera on "itsekseen" kuvannut,
mutta irvistys kertoo paljon.


Heillä oli parempaa tekemistä, kuin tyhjentää tuoppeja.


Kyllä nyt hymyilyttää, kun on päiväkännit päällä (pojat selvinpäin).


PKY:n Lahden pääpahis - HMK - häntä saa syyttää päiväkännäyksestä.

ISO lehti kiittää kaikkia ja kameran pelastanutta ihmistä. Suurin osa kuvista kertoi Love Hotellin lattiapintojen siisteydestä (mikä oli kuvien perusteella puhdas). Miestenvessastakin oli otos, mutta siinä ei ollut yhtään sankaria mallina - pahoittelemme.

 

 


Ja virallinen video

Daily also on twitter

 

Raver71-bileblogi

Suomen ahkerimpiin kuuluva bilereportteri koluaa erikokoiset tapahtumat ja raportoi kaiken persoonallisella tavallaan.

ISO lehti