Coffee Housen uutuuksia - 15.6.2009
Kesän myötä myös Coffee Housen tuotevalikoimiin on liihottanut uutuustuotteita. Näitä testataksemme testiryhmämme iskeytyi perjantaina aivan liian aikaisin Lahden Coffee Houseen etsimään hieman aamupalaa, onneksemme avasivat kuitenkin ovet meille ennen aukioloaikaa. Olisimme kyllä varmaan häätäneet muut asiakkaat olemuksellamme, joten tekivät oikean ratkaisun kaikkien kannalta. Tarjolla oli niin suolaista kuin makeaakin syötävää ja testiryhmällemme kelpasi kaikki. Torstaina oli pidetty vähän iltaohjelmaa, niin oli hyvä tarjota elimistölle ravintoaineita hyvitykseksi.

Sumeat testaajat kuvasivat sumean kuvan croissantista
Erityisen hyvältä kuulosti hyvänolon croisantti, joka myös oli syötäväksi kelpaava nimestään huolimatta. Kaikista luvatuista terveysvaikutuksista emme kuitenkaan vielä pysty raportoimaan.
Coffee Housen valikoimista syötäväksi löysimme myös italialaista yrttileipää, jonka huuhdoimme alas eri makuisilla Italian sooda-juomilla. Tunnelma oli melko italialainen.
Testiryhmämme jäsen jopa uskaltautui maistamaan uutuus teetä, vaikka ei pidä teestä alkuunsakaan. Hän selvisi ja sai jopa suurimman osan juomasta alas, mikä tarkoittaa että tee oli todennäköisesti erinomaista.

Sumean hyvän makuinen leipä. Sumea toimituksemme suosittelee.
Päätoimittajankin elämästä tuli yllättäen makeaa kun hän uskaltautui ottamaan jälkiruoaksi banaanimustikka-muffinssin. Jälkiruoka osoittautui mahdottomaksi kuvata siten, että annos näyttäisi houkuttelevalta, vaikka se olikin sokerinpalvojien ykkös valinta. Sitäkin kehtaamme suositella.
Taidamme siis suositella ihan kauttaaltaan Coffee Housea. Menkää sinne kahville ja nauttimaan kaikesta muustakin.
Tätä artikkelia tehdessä ei otettu vastaan paljoa lahjontaa.
- JRepo & Nita Ukkonen
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja

