Kirjautuminen

Ei saa puhua pahaa juutalaisista - 19.01.2009

Meillä täällä ISO lehdessä on kovin monikulttuurinen toimitus. Luemmekin siis yleensä innolla erilaisia uutisia, jotka ovat saaneet sävyä jostain poliittisesta näkökannasta. Tämähän ei tietenkään kiinnosta ketään muuta, mutta silti ajattelin siitä kirjoittaa.

Tähän väliin on hyvä kirjoittaa disclaimeri. Tämä teksti on loukkaavaa vain jos lukija itse ajattelee lähtökohtaisesti rasistisesti - eli kokee pelkoa erilaisia asioita kohtaan. Koska toimituksemme on täysin pelkäämätön, niin me uskallamme antaa palaa ihan kaikkien kohdalla, jopa tupakkatauon aikana.

Israel hyökkäsi Gazaan. Kuulostaa enemmän huonon scifi-elokuvan nimeltä kuin 2008/2009 vuosina tapahtuvasta ilotulittelusta, jonka uhreista suurin osa on ihan yhtä viattomia kuin ne hyökkääjätkin. Kaksi kansaa, eikun, kuinkas monta niitä nyt olikaan.

Meillä on israelilaiset. Sitten on nämä palestiinan sankarit. Palestiinaa hallinnoi Hamas, joka on islamistinen "terroristi"puolue ja sittenhän palsuja ompi myös toisen puolueen, itsensä Jasser Arafatin perustaman, Fatahin alla. Näistä ei kukaan oikein enää ota kunnolla tolkkua onko kyseessä vain kuvitteellinen ero ihmisten välillä (kuten aikanaan Ruandassa hutujen ja tutsien välillä - ei oikeastaan ollut mitään eroa porukan välillä, mutta saatiinpahan ihmiset vihaamaan toisia ja ihan eurooppalaisten ansiosta - hyvä me!) vai onko palestiinalaiset aidosti jakaantuneet eri leireihin. Ainakin nekin sotii keskenään.

Siis hetkinen Gazan alueella on ollut käynnissä sisällissota. Ja sitten Israel yrittää ratkaista tilanteen tulitauon jälkeen ampumalla lisää? Siis vanhat arvet saadaan umpeen, kun ne revitään auki kerran vuodessa? Tämähän alkaa jo kuulostaa lähes järkevältä.

Mediassa Gazaan kohdistuvaa "Operaatio valettu lyijy" -hyökkäystä ei ole oikeastaan kritisoitu, kunhan lasketaan turhien uhrienmäärää ja kerrotaan epäonnistuneet asiat. Silti ei kyseenalaisteta operaation järkevyyttä. Kuin se nyt olisi itsestään selvää, että omasta itsenäisyydestään kamppailevan alueen sisällissotaan tulisi puuttua ulkopuolisen tahon.

Suomessa mätkittiin toisiamme turpaan ja siihen ei hirveästi kukaan puuttunut. Homma pysyi kasassa ja jännitteet saatiin hoidettua. Eihän se kovin ihanaa aikaa kansallemme ollut, mutta eiköhän jokaisen yhteiskunnan pidä käydä vastaava vaihe läpi, että homma toimii. Nyt emme anna palsuille mahdollisuutta omaan valtioon, mahdollisuutta hoitaa itse asiansa vaan annamme pelkomme islamisti-terroria viedä meitä. Entäpäs jos veli-venäläinen olisi aikanaan pelännyt Suomen sisällistilanteen kumuloituvan liian pahaksi ja olisikin sitten päättänyt vallata meidät - olisi ollut aika helppoa kun meillä oli liian kiire tappaa toisiamme.

Ei siis saa puhua mediassa pahaa israelin valinnoista. Minä en väitä tietäväni mitään tästä asiasta, mutta vituttaa kun kukaan ei tuo kunnolla esille erilaisia näkökulmia. Ja jos Niilo luet tämän - I still love you man, vaikka kävitkin siellä armeijasi.

Kommentit

täh...

Niin minäkin sinua, vaikka olenkin erilainen ja syrjitty... Se on kai tätä valitun kansan osana olemista... kunpa joku päivä joku ymmärtäisi minua tai edes ymmärtäisin itseäni...
grew up, a screw up...

No se!

Tarviiko mun nyt pelätä, että HaMossad leModi'in uleTafkidim Meyuhadim valiot iskee joku päivä ohjuksen mun kämppään? Oletko jo ilmiantanut minut Meir Daganille, että olen itse pahuus? Okei, otetaanpas nyt ihan rauhassa. Minähän tunnun olevan ainoa, joka käsittää kaikkia tahoja. Se miksi tekstini oli ehkä osittain enemmän Israelia kritisoivaa johtui siitä, että sellaista aspektia ei ole nostettu paljoakaan esille länsimaalaisissa medioissa. En minä ole rasisti, vihaan ihan kaikkia yhtä paljon sukupuoleen, ikään, etnisyyteen ja ihonväriin katsomatta. Nah, en mie jaksa vihata ketään. En edes Zohania.

Daily also on twitter

 

Raver71-bileblogi

Suomen ahkerimpiin kuuluva bilereportteri koluaa erikokoiset tapahtumat ja raportoi kaiken persoonallisella tavallaan.

ISO lehti